Skip to content

VAHINKOSA

Tässä vuodessa on jotakin ihmeellistä. Kaikki tuntuu valuvan minua kohti, ikään kuin asiat olisivat aloittaneet pitkän matkansa eri aikoihin ja eri suunnista, ja saapuisivat nyt sattumalta yhtä aikaa perille.

Sain esimerkiksi eilen ihan unelmatyötä. Se on näitä tapauksia, joista jälkikäteen ajattelee, että tietysti, mutta viikko sitten ei olisi tullut mieleenkään. Työ on todiste siitä, että koskaan ei voi tietää, mikä johtaa mihinkin, joten parasta, mitä voi tehdä, on yrittää seurata intohimojaan. Tämäkin intohimo on alalta, jolle minulla ei ole koulutusta ollenkaan, pelkkää harrastuneisuutta, ja kas, sain töitä.

Otin työn vastaan pohdittuani, onko minulla sitten vielä aikaa kirjoittaa. On kyllä.

No, tänään sähköpostiini tipahti työtarjous alalta, jolle minulla on koulutus, ja varsin isosta hommasta onkin kyse. Asiaan liittyy kesällä avattava, uusi museo. Tämäkin työ on sellainen, mistä olen unelmoinut vuosia, mutta olen ajatellut, ettei sitä koskaan osu kohdalle. Mitä hittoa, nyt se osui, ja yhtä aikaa toisen kanssa.

Neuvottelen tästä kakkostyöstä edelleen, koska yritän hahmottaa sen laajuutta ennen kuin esitän palkkatoiveeni. (Se olisi onneksi varsin lyhytaikainen pätkä, mutta intensiivinen, ennen kesää toteutettava projekti.)

Nyt en sitten tiedä, uskallanko hakea yhtä tälle vuodelle haaveilemaani apurahaa, koska jos tämä on näin hyvä vuosi, varmaan saan sen apurahan, ja sitten on vielä enemmän kaikkea päällekkäin.

Olen luullut, että naisihminen putoaa freelancer-uransa aallonpohjaan, kun lähestyy neljääkymmentä. Tässä on nyt käymässä vähän päin vastoin.

VANHAKS

Huomasin, että Applen uusin käyttöjärjestelmä on tarkoitettu vuoden 2009 ja sitä uudemmille koneille. Oma koneeni on vuodelta 2010 ja toimii yhä moitteettomasti. Pientä paniikkia nyt silti on ilmassa, ettei tälle vuosimallille kohta enää päivitetä mitään.

Tein nyt sitten kertaloikan kaksi käyttöjärjestelmää eteenpäin. Nyt koneeni on niin ajanmukainen kuin voi olla, joten ehkä tällä nyt vielä pari vuotta pärjää.

Ainut, mikä ärsyttää, on työpöydän kansioiden muuttuminen silmiäsärkevän kirkkaansinisiksi. Pikaisella googlailulla en apua löytänyt, joten väri on ja pysyy. Muuten piilottaisin kaikki kansiot, mutta olen sitä ihmistyyppiä, joka unohtaa kaiken heti, kun siirtää asiat pois silmistään. Jäisi monta hommaa hoitamatta loppuun, ellen näkisi niitä aina työpöydällä.

 

VÄLTEL

Pidän maanantaivapaata. Viime viikolla en ollut hetkeäkään paikoillani, en ehtinyt tehdä mitään, hajosin. Tänään kokoan itseni.

Viikkoon sisältyi kyllä kaikkea mukavaa, kuten liian monta kirjallisuustapahtumaa sekä se, että sain yhden uuden, pitkäkestoisen (en voi kirjoittaa työnantaja, koska kukaan ei osta kirjoittajan työaikaa vaan maksaa palkkioita teksteistä, ööö) tekstienostajan itselleni.

Olen ansainnut maanantaivapaan.

Viikonloppuna kävin vanhempieni luona, ja se sukupolvi kyllä hämmentää aina. Tämä ei siis liity vain vanhempiini vaan myös kullan vanhempiin ja ties keihin. Aina kun menee käymään, joutuu tyrkyttämisen kohteeksi. Vanhempieni luona minua odottaa aina vähintään kassillinen tavaroita, jotka annetaan minulle. Joka kerta. Pyrin käymään siellä sen verran harvoin, etten joudu ihan viikottain tuomaan kotiini kassillista tavaraa. Kävisin todennäköisesti muuten useammin.

Ruokaakin tyrkytetään. Ja herkkuja. Vaikka sanoisin vuodesta toiseen, etten oikein syö pullaa tms., sitä on esillä kymmentä sorttia. Otan yhtä tai kahta. Tämä korostuu kullan vanhempien luona vielä enemmän; sieltä ei pääse kotiin ilman, että ottaa 2-3 kassillista ruokaa ja leivonnaisia mukaan.

Olemme aikuisia ihmisiä, teemme itse ruokamme, syömme mielellämme terveellisesti. Siitä huolimatta meidät lastataan sokeri-ym. kuormaan joka kerta kun käymme yhtään missään kylässä.

Olen niin kyllästynyt tähän, ettei mitään rajaa. Kieltäytyminen ei auta, sillä vaikka kuinka järjestelmällisesti kieltäydyn ottamasta mitään, seuraavalla keralla taas tyrkytetään.

Muistan vielä ajan, jolloin kieltäytyminen tepsi. Olin silloin 16-vuotias (eli siitä on ikuisuus). Kieltäydyin leivonnaisista joka kerta, kunnes kotiimme alettiin ostaa aina pullia tms. vain kolme kappaletta. Minulle ei enää ostettu sitä omaa, jota en koskaan syönyt. Tunsin voittaneeni. Sittemmin tilanne on lipsahtanut toiseen äärilaitaan.

Olen hyväksynyt sen, että heidän sukupolvensa nyt vain on tällainen.

OED

Minulla on yksi alkoholiton-alumiiniton-ja_jotain_muuta_ton herkän ihon deodorantti, jonka ostin joskus testimielessä. Sen pakkauksessa voisi yhtä hyvin lukea ”deodorantiton”, koska ei se ainakaan tarkoitettua tarvetta vastaa. Se suorastaan aiheuttaa hienhajun, jollaista ei tule edes ilman deodoranttia. Hieno tuote.

Istuin perjantaina kokouksessa, jossa selvisi, että useamman paikalla olleen ihmisen kotona (lapsilla siis) oli parhaillaan norovirus. Tämä aiheutti lievää hysteriaa meissä, joilla ei sitä kotona ole.

Pikkulapsiperheissä lienee tauteja sen verran usein, ettei sellaista arkea elävä tule ajatelleeksi, että muut ihmiset säästyisivät niiltä taudeilta, ellei niitä heille varta vasten tuotaisi. (En ole vielä sairastunut.)

Sanoin sitten samaisessa kokouksessa, että aina kun menen käymään jossain lapsiperheessä, tuntuu että siellä on täitä, influenssa ja kihomatoja. Tästä seurasi pitkä keskustelu paikalla olleiden lapsiperheiden edustajien täikokemuksista. Niinpä.

Inhoan sitä, miten taudeista nykyään puhutaan (jopa ruokapöydässä). Oksennustauti. Räkätauti. Kuulkaa, jos sanotte ”flunssa” tai ”mahatuti”, tajuan kyllä sen rään ja oksennuksen läsnäolon ilman että sitä tarvitsee erikseen korostaa.

 

ERIPARI

Miten voi olla mahdollista, että heti kun näen tämän tyhjän kirjoitusikkunan edessäni, jokainen mielessä pyörivä ajatus katoaa?

Ostin itselleni synttärilahjaksi Bats of the Republic -romaanin, ja se on kaunein, ihanin kirja, mitä olen pitkään aikaan pidellyt käsissäni. Luin sitä eilenkin monta tuntia.

Olen kyllä nykyään vähän varovainen siinä, paljastanko kirjalöytöjäni muille. Siinä käy niin, että kehuu jotain kirjaa henkilölle A, henkilö A kehuu sitä Facebookissa, sen jälkeen joku henkilö D kehuu sitä kirjaa minulle, koska on lukenut sen siksi, että A kehui sitä.

(Mitenkään siis olematta mustasukkainen hyvistä kirjoista.)

Ajatella, jos joku lukee minun kirjani, pitää sitä loistavana, eikä kerro siitä kenellekään.

LUITE

Olen odottanut, että pääsen luistelemaan. Nyt olen kotona, ja jää on tuossa 100 metrin päässä, mutta jouluna sain jotenkin vinksautettua jalkani niin, että jalkaterä on teipattava joka päivä, että sillä voi kävellä. Jos tämä tällaisena jatkuu, menen siitä huolimatta luistelemaan ensi viikolla. Luistelukausi saattaa olla ohi millä hetkellä tahansa, joten mieluiten luistelen nyt ja parantelen jalkaani sitten sen jälkeen.

Olen miettinyt, miksi vegaanit herättävät monissa ihmisissä raivoa. Johtuuko se niistä 2000-luvun alun vegaaneista, jotka olivat vaikeita? (Siis eivät ihmisinä vaikeita vaan ihan vain oli vaikeampaa varautua vegaanisiin ruokiin silloin.) Itse en ole vegaani (tälläkin hetkellä jääkaapissa on joulunjälkeisestä alesta ostettu juustolajitelma), mutta pohdin tätä veganismiraivoa toisinaan. Monet kasvissyöjäystäväni ovat ihan hajoamassa, kun heille alkaa puhua vegaaneista kun niille ei koskaan kelpaa mikään. (Ehkä tässä on vähän kyse myös syyllisyydestä, jota kasvissyöjä kokee vegaanin edessä, koska ei itse pysty olemaan yhtä pyhä.)

Pyrin välttämään palmuöljyä, koska se tappaa orangit sukupuuttoon ja muutenkin on melko tuhoava tuote. Niinpä, jos joutuisin valitsemaan, valitisisin kerman ennen palmuöljyä (koska lehmä ei ole kuolemassa sukupuuttoon), mutta ehkä sellaista valintaa ei koskaan tule eteen. Joulun aikaan mietin tätä mustavalkoisuutta, kun huomasin, että Wiener Nougatit on tehty palmuöljystä, ja silti ne ovat se parempi vaihtoehto koska ne ovat vegaanisia. En aina hahmota asioita näin yksinkertaisesti.

No, kaikki Fazerin suklaat ovat nyt minulta ostopannassa sen palmuöljyn takia. Toisten kiusaajaksi en ala, joten minulle saa kyllä tarjota edelleen suklaata sisällysluetteloa lukematta.

PS: Wikipediassa lisää: ”Palmuöljyn uskotaan olevan ilmastovaikutuksiltaan jopa fossiilisia polttoaineita huonompi vaihtoehto, sillä sademetsien raivaaminen plantaasien tieltä aiheuttaa runsaasti kasvihuonekaasupäästöjä ja tuhoaa paikallisten eläinten ja kasvien elinympäristöä. Nykyisellä metsätuhon tahdilla esimerkiksi Singaporessa orankien arvioidaan kuolevan sukupuuttoon luonnosta 5-10 vuodessa.”

 

REPU

Olen elänyt 2 viikkoa reppuelämää. En siis ottanut joulua haltuun vaan valitsin sittenkin kaikkien lähisukulaisten tapaamisen. Nyt olen kotona, pihassa on lunta, en halua tavata enää koskaan ketään ja kulta on kutsunut meille tänään yövieraita.

Vuosi vaihtui kesken elokuvan, joten en huomannut, milloin se vaihtui. Katselimme joukolla Gravityä. Elokuvan edetessä oli selvää, että ihmiset katsovat leffoja vähän eri syistä. Toiset nipottivat koko ajan epätosista yksityiskohdista, toiset pitivät elokuvaa ”perus toimintaleffana” (?) ja osa porukasta (kuten minä) katsoi sitä jo useampaan kertaan, koska (ainakin minusta) elokuvan juonella ei ole mitään merkitystä, jos sen äänet ja visuaaliset tilat ovat niin kauniita. Katsoisin sen uudestaan vaikka heti tänään. Sen sijaan en katsoisi sitä uudestaan porukalla, jossa puolet ihmisistä tahtoo koko ajan kommentoida ääneen ironisesti elokuvan kulkua osoittaakseen, että tämä nyt ei tosiaan tee pienintäkään vaikutusta.