Skip to content

THE APULANTA

lokakuu 18, 2012

Koko yön päässäni soi Toni Wirtasen äänellä lause helpompaa on pölynä lattialla kuin patsaana vasaran alla, joten mitä ilmeisimmin nyt on aika tehdä tiliä Apulanta-fanimenneisyyteni kanssa.

Keräsin pinoon kaikki AL:n levyt, jotka omistan. En näköjään enää omista sitä ensimmäistä, Attack of the A.L. Peoplea, mikä ei ole ihme kun levyllä oli sentään vain yksi kuunneltava biisi. Sen sijaan omistukseni on hyvin kattava vuosilta 1996-2005 (onhan Kiila vuodelta 2005? Apulanta ei ole katsonut aiheelliseksi laittaa vuosilukuja levyluetteloonsa, ja levy itse pöyrii parhaillaan soittimessa, joten en voi tarkistaa vuosilukua sen pinnasta. ai, on se vuosiluku sittenkin tuolla), levyjen lisäksi kasoittain singlejä, eepeitä ja jopa tuo aikoinaan niin haluttu Lavuaarista-livelevy. Puhumattakaan nyt TS sydän AL -vinyylieepeestä. Kuulkaa, olen todella fanittanut tätä bändiä, kaapissani on jopa iso kokoelma Levy-Yhtiön Lehti-lehtiä.

AL-fanitukseni päättyi jossain siinä, kun olin Tampereen Pakkahuoneella AL:n keikalla, ja vieressäni joku selitti intensiivisesti, miten Apulanta on vain seuraavan sukupolven Yö. (No, vaikka olisikin, mitäs siitä? En tämän takia jättänyt kyseistä keikkaa viimeiseksi, jolla olen käynyt; jossain vaiheessa sitä vain ei enää jaksanut lähteä keikoille siihen kauheaan meteliin.)

Mutta mistä fanitukseni alkoi? En muista yhtään. Joskus ihan pienenä ja viattomana muistan kuulleeni Poistuisitko mun elämästäni, joka oli rajuinta mitä koskaan olin kuullut. Kyllä, olen maalta ja kyllä, olin ylikiltti.

Niin kuin monesti käy, elämäntilanteet vaikuttivat siihen, miten kuhunkin ilmestyneeseen levyyn kiinnyin. En ole koskaan muuttanut mielipidettäni, että aivan kuin kaikki muutkin on loistava, mahtava levy. Bändin paras, anteeksi nyt, mutta aidosti niin suuri askel eteenpäin, että sellaisia nyt ei monenkaan elämään kauhean monta mahdu.

Kuuntelin aivan kuin kaikki muutkin -levyä täysin tauotta. Kopioin sen kasetille, jotta voin aina vanhempieni autoa lainatessani soittaa sitä myös auton kasettisoittimessa. Kuuntelin sitä aamusta iltaan monta viikkoa. Edelleen, kun kuuntelen levyn, olen välittömästi syksyssä 1998, katselemassa Jyrkiä telkkarista ja syömässä raejuustoa pimeässä keittiössä. Levy sopi siihen syksyyn, kun hajoilin ensimmäistä kertaa elämässäni ihan totaalisesti tajutessani, ettei yrittäminen ja parhaansa tekeminen takaa tässä maailmassa mitään. Ylikiltteyteni ja kympintyttöyteni päättyi siihen syksyyn.

Sen jälkeen mikään AL:n levy ei noussut vastaavaan tehokuunteluun elämässäni. En edes muista sitä seuranneiden levyjen ilmestymisjärjestystä, vaikka olen ne ostanut ja niitä aikoinaan kuunnellut paljonkin.

Nyt en ollut kuunnellut AL:aa vuosiin, mutta päätin kuunnella levyjä läpi. Plastik, harmillista kyllä, ei tunnu kestäneen aikaa. Käännä se poisilla tehokkaasti alkava levy (no joo, se on vasta kakkosbiisi, siellä jo huudellaan) lässähtää. Niin kauniit murhakannet (edelleen yksi lipastoistani on päällystetty Plastikin kansikuvajulisteella) ja niin jotenkin… iskemätön levy.

Masensi.

Mutta aika moni muu levy on kestänyt ihan hyvin. Esim. tämä juurikin korviini popittava Kiila on mukaansatempaava. Ei turhia hitaita hetkiä. En minä AL:lta odota mitään rakkausballadeja. Tämä on kivaa tykitystä.

Wirtasen omintakeinen sanoitustyyli askarruttaa minua nykyään enemmän kuin vaikkapa 10 vuotta sitten. Mitä tarkoittaa esimerkiksi Maailmanpyörästä vuoristorataan / heerokset maan pelastaa / maailman vyön alla on mustelma / lainaa sun vainoharhaa (Maailmanpyörän kertosäe)? En ymmärrä, miten nämä peräkkäin asetetut lauseet kuuluvat yhteen. Saman ongelman kohtaan monessa kappaleessa. Ja kuitenkin tässä on jotain hyvin aitoa. Wirtanen ei ole ohittanut tätä kirjoittamisen vaihetta, vaan se on hänen pysyvä oma äänensä. Kun kirjoitin hänelle fanikirjeen vuonna 1997, hänen vastauskirjeensäkin oli kummallisella sanajärjestyksellä väritetty. Hän vain kirjoittaa näin.

Ja miksi minua hämmentää tämä? Olen lukenut liikaa runoja ja luonut valheellisen kuvitelman siitä, että tekstin täytyy olla ehjä kokonaisuus. Miksi pitäisi, ainakaan laulunsanojen, joiden tulee sen sijaan toimia osana melodiaa (sitä paitsi pidän näistä jutuista, aivan korvaamattomia helmiä on esim. Hipon kertsi: Tuskanpellot viljaa tulvillaan / korkoineen takaisin kaiken saa / en saa jättää syömättä yhtään / en jyvääkään).

Näissä levyissä/biiseissä/sanoituksissa on jotain sellaista häpeämätöntä naiiviutta, että sen säilyttäminen yli kolmikymppiseksi on melkoinen saavutus. En tarkoita naiiviutta negatiivisena asiana. Tarkoitan, että vaikka AL:kin jossain vaiheessa alkoi kiillottaa biisejään, se ei sortunut siihen kuin väliaikaisesti. Kliininen radiopoppi on kuvottavaa, minusta on paljon kivempaa miettiä, mitä helvettiä tarkoittaa jokin kummallisen vanhakantaisia sanoja viljelevä sanoitus. Erityisesti Hiekalla on sitä paitsi sellaisia sanoituksia, joissa on ihan rohkeasti sanottu asiat niin kuin vanha suomalainen, mustavalkoinen melodraamaelokuva saattaisi ne sanoa: Kaunis puukko rinnassa haavoittaa ruostuneen lailla / murheen valtakunnassa ei tarvi kenenkään olla se yksi ja ainoa – tässä on sellaista räytymistä, ettei paremmasta väliä.

En kuuntele näitä levyjä useinkaan. Nyt huomaan, että niistä avautuu ikkuna suoraan menneeseen minuun, ja sellaiset aikamatkat ovat joskus kirjoittamisenkin kannalta tosi loistavia tilaisuuksia.

Kas niin, nyt olen käsitellyt Apulanta-fanimenneisyyteni.

Advertisements

From → Uncategorized

3 kommenttia
  1. Kiila on oma Apulanta-suosikkini (myös tuorein jonka omistan), tosin minulla ei olekaan Apis-nuoruutta. Mutta tuo yksi levy on kyllä auttanut parinkin erotuskan läpi, mikä aikuisena miehenä hävettäisi tunnustaa, ellei Toni Wirtanen olisi myös ollut aikuinen mies levyä tehdessään, joten sen kuuntelu tuskanpoistomielessä on täten ok. (ja Wirtanen on sitä paitsi minua vuotta vanhempi, heh)

  2. Kaiken lisäksi Apulanta oli vain sivujuonne Tehosekoitin-fanituksessani, ja silti AL:llekin riitti noin paljon fanitusta. Jonakin päivänä puran itsestäni Teharivuodet!

  3. Äh, nyt kaduttaa tuo ”vain sivujuonne”; olihan se enemmänkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s