Skip to content

VARAPÄIVÄ

joulukuu 7, 2012

Tänään oli taas sellainen päivä, että lainasimme lapsen ja leikimme lapsiperhe-elämää. Oikein kivaa, esim. se jalkapallon pelaaminen jääkönnillä keskellä kävelykadun jouluostosruuhkaa oli jotenkin erityisen virkistävää.

Hetkittäin oli sellainen olo, että ehkä, mahdollisesti, jotenkin, selviäisin siitä, jos saisin joskus lapsen.

Yleensähän ajattelen, että lapsen saaminen tarkoittaa:

– kotiini muuttaa tyyppi, jota en tunne, ja josta mistä tahansa kasvatuksesta huolimatta saattaa tulla vaikka miten vittumainen ihminen isona.

– olen velvollinen maksamaan sen tyypin elämän, harrastukset, vaatteet jne. seuraavat 20 vuotta (hyvä jos elätän itseänikään; toisen ihmisen elättäminen olisi silkka mahdottomuus).

– menettäisin kotini (oman rauhallisen tilan), ruumiini, mahdollisuuteni kirjoittaa, työni (keikkatyöläisenä en voisi kuvitella saavani lapselle hoitopaikkaa aina silloin satunnaisesti, kun pitäisi tehdä vaikkapa 10-tuntinen päivä) ja niiden myötä kaiken sen, mikä tekee minusta minut.

Mutta sitten, satunnaisesti, kun saan viettää jonkun lapsen kanssa aikaa rauhassa (ei sukulaislaumaa kilpailemassa lapsen huomiosta ja ajamassa lasta hulluuteen sokerihumalalla yms.), huomaan, että lasten kanssa on kiva tehdä juttuja. Ja hetken ajattelen, että ehkä, mahdollisesti, jotenkin, selviäisin, jos eläisin joskus sellaista elämää.

(En varmaan selviäisi.)

Lähetin tänään joulupaketin vauvalle, jonka vanhempien huomasin paketin lähetettyäni asuvan eri osoitteessa kuin luulin. Että niin sujuvasti meni se ainoakin joululahja, jonka tänä vuonna lähetin.

Mainokset

From → Uncategorized

6 kommenttia
  1. Varovasti nyt. Lapsia voi lainata ja on kiva lainata aina tarvitessaan. Niiden vanhemmatkin on vaan onnellisia kun pääsevät hetkeksi eroon tenavasta. Miksi pitäisi tehdä oma riesakseen?

  2. Ei pidäkään, ainakaan tällaisen ihmisen, joka ei lainkaan ymmärrä, mikä se on se juttu niissä omissa lapsissa. Niiltä kuulemma saa niin paljon. Ehkä sen tajuaisi sitten, kun olisi itse hormonipöllyissä.

    Lähinnä ajattelen, että suuret fobiat eivät ole kivoja elinkumppaneita, ja suurin fobiani on se, että saisin lapsen. Jos sen ajatteleminen tuottaa jatkuvaa ahdistusta, fobiasta voisi koittaa siedättää itsensä vähän irti. Että uskoisi, ettei maailma loppuisikaan siihen. (Kunhan en siedätä itseäni niin pitkälle, että kuvittelen yhtäkkiä haluavani lapsia.)

  3. Jatkuva ahdistushan johtuu siis siitä, että eräät sukulaiset tyrkyttävät koko ajan mielipidettään siitä, että olisi jo aika tehdä niitä lapsia.

  4. Kunhan aika kuluu, lakkaavat tyrkyttämästä.

  5. Niinpä. Pidän itseäni jo ihan liian vanhana lapsia tekemään, mutta tunnen kyllä ikäisiäni, jotka edelleen odottavat sitä sopivaa väliä työelämässä, että voisi aloittaa niiden lasten hankkimisen.

Trackbacks & Pingbacks

  1. TYHJYÖSYÖ « TUOTE

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s