Skip to content

HOPPIN

huhtikuu 25, 2013

Jokainen päiväni on nyt pelastettu: Doctor Who tulee taas telkkarista! Katselin eilen Areenalta tähänastiset jaksot. Vähän on vaikeuksia muistaa, mihin jäätiin melkein vuosi sitten.

Olen nyt lukenut tenttikirjaa monta tuntia, jotta voisin illan lukea romaania, josta tunnutaan puhuvan siellä sun täällä (olen säästellyt sitä, koska hyviä kirjoja ei halua lukea kerralla, mutta luulen että se on luettava kerralla, etten saa vahingossa jostain tietää, mitä siinä tapahtuu). (Tunnen kirjailijan & tapaan hänet viikonloppuna, joten sikälikin kirja on luettava sitä ennen, ettei tarvitse hyssytellä: älkää puhuko siitä kirjasta, olen vasta sivulla 59!)

Elämäni on täynnä aikavarkaita, mutta jos niitä ei olisi, mitä jäisi jäljelle? Ikuinen toive saada vain olla johtaisi toteutuessaan kuolemaan. Kaiken pysähtymiseen.

Mutta silti tämä opiskelun ymppääminen elämään on ollut vaikeampaa kuin kuvittelin. Vasta näin toisen yliopistovuoden keväänä alan ymmärtää, mihin väleihin niitä tenttikirjoja kannattaa sijoitella, ettei tarvitse aina palauttaa koko kasaa lukematta kirjastoon, kun eräpäivä tulee. Olen muutenkin ryhdistäytynyt. Nöyrryin jopa tilaamaan netistä kirjallisuutta graduani varten, koska teen gradun asiasta, josta kukaan ei ole kirjoittanut juuri mitään, enkä siten voi olettaa löytäväni sitä vähää kirjallisuutta ilmaiseksi kirjastoista. (Niin minunkaltaistani: aloittaa kaaoksesta ilman johtolankoja.)

Mainokset

From → Uncategorized

Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s