Skip to content

YMMÄRRÄN SEN NYT

kesäkuu 19, 2013

1,5 vuotta sitten, eräässä näkemiseen liittyvässä koulutuksessa, minulta kysyttiin: ”Sinä olet noin vahvasti visuaalinen ihminen; miten sinä olet ajatellut kehittää kykyäsi kuunnella?”

En tajunnut kysymystä. Olen aina ajatellut, että kuulen liikaakin, minulla on herkkä kuulo, olen kädet korvilla usein jos vain menen keskustaankin (meteli sattuu).

Tänä kesänä olen yhtäkkiä ymmärtänyt kysymyksen. On totta, että katselemalla oppii katselemaan, joten kuuntelemalla varmasti oppii kuuntelemaan. Äänet ovat minulle usein haitta ja pakollinen paha, mutta kaikki mitä näen on äärimmäisen kiinnostavaa, katson intohimoisesti. Näkemisestä on tullut minulle ammattikin. En saa siitä tarpeekseni! Tällaista vimmaa ei koskaan ole liittynyt mihinkään toiseen aistiin.

Ja nyt, kesän alussa, kun ajauduin hermoromahduksen partaalle jonkin ihan yksinkertaisen pienen äänen vuoksi (en enää muista, mikä se oli), tajusin, etten todellakaan hallitse kuuntelemista. Että minun todellakin pitäisi kehittää kuuntelemisen kykyäni. Kuunnella joskus jotakin, eikä vain kaikin tavoin yrittää sulkea pois tätä häiritsevää aistia.

Kuuntelen yleensä vain yhtä ja samaa: pianokonserttoja. Voin vaivatta katsella televisiota ilman ääntä, lukea vain tekstit. Sellainen ei käy laatuun, kokonaisen aistin turruttaminen! Niinpä opettelen.

Istun keittiössä ikkuna auki ja kuuntelen. Kuuntelen taidegalleriassa jotain sellaista näyttelymusiikkia, joka yleensä saisi minut poistumaan huoneesta. Otan CD-hyllystäni 8 vuotta pölyyntyneitä levyjä, kuuntelen niitä.

Pienin askelin, mutta vielä minä tämän aistin otan haltuun.

Advertisements

From → Uncategorized

3 kommenttia
  1. Asiaa :-)

  2. Silti minua edelleen ajavat hulluuteen sellaiset asiat kuin narisevat jouset yläkerran sohvassa. Kaikki hyvin pieni, satunnaisesti toistuva, sellainen ääni, jota jotkut eivät edes huomaa. Musiikki naapurissa niin hiljaisella, että kulta ei kuule sitä vaikka pinnistelee (en oikeastaan itsekään kuule sitä, enemmänkin tunnen sen rytmin tunkeutuvan ajatuksiini).

  3. – Kyllä minä osaan katsoa, mutta usein jätän katsomatta koska silloin en kunnolla kuule mitä toinen ihminen sanoo. Tämä johtuu yksikanavaisuudesta. Silmissä on ihan liikaa informaatiota. Sielun peilit tosiaan. Joskus se tieto on ristiriidassa sen tiedon kanssa, mitä ihmisen suusta tulee. Siksi mieluummin vain kuuntelen tai katselen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s