Skip to content

EHEROON

joulukuu 14, 2013

Olin eilen menossa kummipojan luo ekaa kertaa kuukausiin, mutta junat eivät kulkeneet (myrsky) ja piti perua. VR:n lipunmyyjä suositteli vakavasti perumaan. Sain sentään koko lipun hinnan takaisin.

Unessa kyselin kavereiltani, mikseivät he koskaan kutsu minua mihinkään (kyllä, uneni ovat rentouttavia eivätkä lainkaan itsekriittisiä). Keskustelujen lopputuloksena oli, että minä olen niin visuaalinen ihminen, että minulle riittää se, että katselen ihmisen kasvoja riittävän pitkään. Kun tunnen hänen kasvonsa, lasken hänet ystäväkseni. Sen sijaan kaikki muut ihmiset haluavat, että heidän kanssaan jaetaan jotakin, kokemuksia, elämänhistoriaa, kaikkea, ennen kuin he laskevat minut ystäväkseen.

Herättyäni ajattelin, että tuossa on ehkä perää. Että kun katson tuttuja kasvoja, tunnen että olemme ystäviä (vaikkemme oikeasti ole kuin puolituttuja).

 

Advertisements

From → Uncategorized

Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s